Valmius 2025
Valmius 2025
Tervehdys hyvät reserviläiset, maanpuolustusjärjestöjen edustajat ja kansalaiset. Kuten otsikosta ilmenee,
asiani koskee valmius 2025 toimintaa ja kouluttautumista häiriö ja kriisitilanteita varten.
Projekti käynnistettiin reilu vuosi sitten ja hitaasti mutta varmasti se etenee suunnitelman mukaisesti.
Tavoitteenamme on saada riittävästi koulutettua ja osaavaa henkilöstöä toimimaan poliisin, pelastustoimen
puolustusvoimien ja kaupungin hallinnon tukena mahdollisissa häiriötilanteissa. Kyseessä on
vapaaehtoistoiminta.
Olemme käyneet neuvotteluja edellä mainittujen tahojen kanssa noin vuoden verran, ja tilannekuva sekä
tarve kyseiselle toiminnalle on hahmottumassa.
Vuoden 2024 aikana tulemme esittelemään toimintaamme Savonlinnan talousalueella Valmius 2025 –
hanketta ja sen valtakunnallista vaikuttavuutta hankkeen vetäjien Markku Vänttisen ja Heikki Pulkkisen
sekä Savonlinnan vetäjän Jouko Seppäsen toimesta.
Tavoitteemme on saada Savonlinnan talousalueelle, eli Savonlinna, Punkaharju, Kerimäki, Sulkava,
Savonranta, Rantasalmi toimivat joukot kouluttautumaan esimerkiksi kulunvalvonta, huolto,
kohteensuojaus, evakuointi, häiriötilannekeskusten tukitoimintoja sekä väestönsuojelua varten.
Tällä hetkellä Savonlinna, Mikkeli, Pieksämäki alueella joukkoihin on ilmoittautunut muutama kymmenen
henkilöä. Tavoitteemme on kasvattaa tätä joukkoa riittävästi kattamaan alueiden häiriötilanteiden ja
kriisiajan tehtävien tarpeet.
Jos Heräsi kiinnostus kyseistä toimintaa kohtaan, olethan yhteydessä alla oleviin yhteyshenkilöihin.
Yhteydenotot mielellään sähköpostiin. Viestiin mukaan puhelinnumero, kotipaikkakunta ja
sähköpostiosoite.
Tähän toimintaan haluamme mukaan kaikki maanpuolustusjärjestöissä toimivat, eli reserviläiset,
maanpuolustusnaiset ja edellä mainittujen lisäksi kaikki toiminnasta kiinnostuneet kansalaiset ikään tai
sukupuoleen katsomatta. Tehdään yhteistä hyvää Isänmaan puolesta ja samalla tarjoamme apukäsiä
viranomaisille.
Tulemme järjestämään koulutusta yhteistyössä Maanpuolustus koulutuksen kanssa ja pyrimme
kehittymään osaavaksi osaksi maanpuolustusta.
yhteyshenkilöt Savonlinnan talousalue.
Heikki pulkkinen 0400 455 578 heikki.pulkkinen(at)lahitapiola.fi
Jouko Seppänen 040 860 6050 jk.seppanen(at)spynet.fi